Blogi rakentamisesta, unelmista, elämästä...

torstai 21. toukokuuta 2015

Se on palannut!

Kaivuri nimittäin! Miten iloiseksi voikaan pieni ihminen tulla nähdessään ison koneen kauhomassa oman pihan perukoilla. Kivikasa takapihalla on madaltunut hirmuisesti ja näkymät takaterassiltakin alkavat pikku hiljaa aueta. Illalla raksalle mennessämme kaivurimies asetteli juuri paikoilleen pengerryskiviä tallin takana.

Kivipengerrys muotoutuu tallin taakse.

Pakko muuten todeta ihan aiheen ulkopuolelta, että tuli ikuistettua tuohon yllä olevaan kuvaan ihan järjettömän kaunis vihreys. Minä niin tykkään tästä kevään vaaleanvihreästä, on niin ihanan raikas.

Mutta palataan vielä hetkeksi kaivuriin. Kaivurin möyrinnän myötä palautui mieleen viime syksy - mielikuva ja sen mukana tunne siitä, miten mahtavaa olikaan nähdä kaivuri tontilla ihan ensimmäistä kertaa. Koko projekti muuttui kertaheitolla konkreettiseksi - siihen asti oli vain suunniteltu, mietitty, pähkäilty, piirretty ja pyöritelty papereita. Tästä voi verestää muistoja. Hurjasti on mahtunut näiden kaivurikäyntien väliin ja vaikka paljon on vielä tekemistä, jotenkin koko projektia taaksepäin katsellessa silti tuntuu, että taidetaan kuitenkin olla jo voiton puolella.

Muutakin jännää. Meille asennettiin tänään ensimmäinen väliovi. Jouni käväisi raksallamme pitkästä aikaa ja neuvoi Siippaa muun muassa ovien asennuksessa. Tämä yksi vessan ovi toimi nyt mallikappaleena ja muut ovet laitetaan paikoilleen ihan itse sitten, kun lattiat on ensin saatu asennettua kaikkialle.


Välioviksi meille lopulta tosiaan valikoituivat Mattioven massiivirakenteiset Line-malliston 1-peiliset ovet muutamaa lasiruudullista väliovea lukuun ottamatta, joihin valittiin ovet Mattioven Arki-mallistosta. Ovien painikkeet ja peitelevyt pitäisi jossain vaiheessa käydä myös hankkimassa. Kun vaan tietäisi, millaiset...

Siippa sai yläkerran parketin asennuksen siihen vaiheeseen, että piti saada minun työhuoneen ja yläkerran parketit osumaan oviaukossa yhteen, jotta oviaukkoon ei tarvitsisi laittaa kynnystä. Ja hienostihan nuo natsasivat, eli rivit olivat edenneet kummassakin tilassa samaan tahtiin :)


Minä nyhräsin tänään ikkunoiden kanssa. Kävin nimittäin läpi kaikki talon ikkunat. Huomasin jo talvella yhden ikkunan karmissa ikäviä naarmuja ja samaisen ikkunan ulkopokan avauspainike oli vääntynyt rikki. Tein silloin reklamaation ikkunasta ja sovimme ikkunafirman kanssa, että vika ja mahdolliset muut siihen mennessä ilmenneet viat tullaan korjaamaan myöhemmin keväällä. Ikkunamies on tulossa ensi viikolla, joten listasin häntä varten kaikki puutteet/virheet ja olin aika yllättynyt siitä, miten paljon niitä lopulta oli. Suurin osa tosin ehkä ratkeaa vain saranoita säätämällä. Ja vähänkö muuten olisi jo tehnyt mieli ruveta pesemään noita ikkunoita, sillä ovat kyllä kaikki enemmän ja vähemmän ryönäisiä. Mutta ei ihan vielä...

Kärävältä käytiin tänään ottamassa mittoja saunan lauteisiin. Lauteet luvattiin meille ihan viimeistään juhannukseksi, mutta saattavat tulla jo huomattavasti aiemmin. Sauna ainakin siis valmistuu kesäkuussa :)

Huomenna taitaa olla raksavapaa ilta. Kotonakin pitäisi nimittäin yrittää ehtiä välillä vähän siivota ja pestä pyykkiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.