Blogi rakentamisesta, unelmista, elämästä...

torstai 23. huhtikuuta 2015

Saunan kimppuun

Arvatkaas mitä minä tänään tein? Ihan itse. Minä :)


Kyllä, aivan oikein. Aloitin saunan folioinnin. Soitin kyllä ensin pienen varmistuspuhelun Vastaava-Arille, että varmasti osaisin tehdä kaikki oikein. Miten pienestä sitä voikaan tulla ihmiselle hyvä mieli! Kun oikeasti huomaa osaavansa ja saavansa jotain aikaiseksi. Jotain sellaista, mitä ei ole koskaan ennen tehnyt. No toki tuo saunan foliointi ei nyt kovin kummoisia vaadi - leikataan sopivan kokoinen pala alumiinipaperia, joka sitten kiinnitetään nitojalla koolaukseen ja kaikki saumat tiivistetään alumiiniteipillä. Eli ei mitään tähtitiedettä ;)

Ilta raksalla hujahti ihan siivillä. Menin sinne tosin varsin myöhään tänään, ja hyvä kun olin ehtinyt edes kunnolla vauhtiin, niin kello oli jo yhdeksän ja piti lähteä kotiin.

Meillä on muuten kaikki laatoitukset nyt tehty, kun viimeinenkin kylpyhuoneen seinä on saanut laatat pintaansa. Saumaus on tosin vielä tekemättä ja parin oven pielestä puuttuu vielä muutamat laatat, jotka voi laittaa vasta sitten, kun ovet ovat paikoillaan.

Kylpyhuoneen viimeinenkin seinä laatoitettu.

Tuo meidän seinä-wc elementti on muuten Idon matala malli, ja korkeutta sillä on vähän reilu 90 senttiä. Halusin tuohon nimenomaan matalan mallin, jotta allaskaluste ja seinä-wc olisivat suunnilleen samalla korkeudella. Tuossa elementin päällä on tosi kiva pieni taso, johon voi laittaa jotain kivaa sisustusjuttua vaikka :)

Sähkärikin oli tänään käynyt vetelemässä puuttuvia piuhoja kattoon, joten nyt olisi mahdollista tehdä loputkin sisäkatot valmiiksi. Jos vaikka viikonloppuna saataisiin niitä Siipan kanssa puuhasteltua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.