Blogi rakentamisesta, unelmista, elämästä...

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Kuulumisia viikon varrelta

Viikonloppu on mennyt taas tiiviisti raksalla - äänestämässäkin tosin ehdittiin käydä. Kertaillaanpa nyt kuitenkin ihan alkuun viikon tapahtumia.

Tiistaina postilaatikosta pamahti taas parin kuukauden sähkölasku ja se oli suuruudeltaan varsin "mukava". Mitä oivallisin päivä siis kytkeä päälle maalämpö. Kytkennät sujuivat ilmeisesti ihan hyvin, pumppu toimii ja vesi kiertää sekä talon että tallin lattioissa. Jei!

Keskiviikkoaamuna Jouni soitteli raksalta, että yläkerran lattialämmityksen jakotukki vuotaa. Meidän onnemme oli, että Jouni ylipäänsä meni raksalle tuona aamuna ja lisäksi se, että hän myös syystä tai toisesta kävi kurkkaamassa yläkerran vaatehuoneessa olevaa jakotukkia, joka ei siis tosiaankaan ole mitenkään jatkuvasti silmien alla. Muutoin tuo olisi saattanut liristä siellä monta päivää, eikä oltaisi huomattu laisinkaan. No, jonkin verran vettä tosiaan oli päässyt valumaan lattialle.

Jakotukin vuoto

Lämpöasentaja kävi korjaamassa jonkun osan ja sen jälkeen vuotoja ei ole ollut. Lattia saa nyt toistaiseksi kuivaa rauhassa, sillä parkettia ei onneksi olla ihan heti vielä asentamassa. Nyt lattialämmityksen myötä lämpötila yläkerrassa on muuten noussut melkoisesti ja siellä on suorastaan kuuma, vaikka lattialämpöä on säädetty jo pienemmällekin. Saa nähdä, miten kauan noiden oikeiden säätöjen hakemisessa tulee menemään.

Jouni oli puuhastellut loppuviikosta alakerran kylpyhuoneen seinä-wc elementin kanssa. Alun alkaen meillä oli kyllä aikomus laittaa kaikkialle ihan tavalliset wc-istuimet. Wc:n viemäriputki meni kuitenkin alakerran kylpyhuoneen lattiavalussa jonkin verran väärään kohtaan, ja jos siihen olisi laittanut tavallisen pytyn, ei sen viereen olisi mahtunut kuin maksimissaan 50 senttinen allaskaluste, jos sitäkään. Meillä ei ole kodinhoitohuoneessa pesuallasta ja tästä syystä halusin tuonne kylpyhuoneeseen kunnon kokoisen altaan. Harmittelinkin aikani, kun en löytänyt mistään tuohon sopivaa kalustetta, jossa olisi ollut järkevän kokoinen allas. Sitten keksin seinä-wc:n ja selvitinpä vielä senkin, että sen voi asentaa epäkeskosti - siis niin, että viemäriliitos ei tule keskeltä. Siitä se ajatus sitten lähti ja tältä se näyttää:

Seinä-wc ja epäkesko viemäröinti

Putkari pelotteli, että tuohon pitää ehkä ostaa joku 100 euroa maksava liitoskappale, mutta ilmeisesti ihan tavanomaisella viemäriputkellä on selvitty - siltä tuo ainakin minusta näyttää. Olenkin tosi tyytyväinen tuohon ratkaisuun, sillä nyt viereen pitäisi mahtua 60 senttiä leveä kaluste, johon saa siis jo ihan hyvänkokoisen altaankin.

Parkettimme tulivat perjantaina. Kuljetusliikkeen piti alun perin tuoda meille vain pihavalot, mutta autosta ilmestyi niiden lisäksi myös noin 50 pakettia parkettia. Siipalla riitti taas kannettavaa. Meille tuli nyt siis Timberwisen Rustic Pyhä lankkuparketti, joka on pinnaltaan hiottu ja öljyvahattu. Kyseessä on outlet erikoiserä, jossa on lukkopontin sijaan liimapontti. Hiukan jännittää, miten saadaan tuo asennettua, ja miltä se ylipäänsä näyttää.

Parketit

Viikonloppuna Siippa sai taas avukseen isänsä ja katon panelointi jatkui. Siippa ja Appiukko saivatkin viikonlopun aikana tehtyä keittiön ja eteisen katot ja kesken olleet olohuoneen ja kuistin katot loppuun. Vierashuoneeseen pitää vielä vetää pari sähköjohtoa kattospoteille ennen kuin sitä pääsee paneloimaan ja kodinhoitohuoneeseen pitäisi rakentaa jonkinmoinen koteloviritys (kun tietäisi, millainen).

Olohuoneen katto valmiina.
Eteisen katto.

Eteiseen on tulossa varsin reilun kokoiset led-valaisimet, joille piti tehdä paneeleihin reiät valmiiksi. Hienosti nuo ainakin minun mielestäni onnistuivat. Eteiseen tulee näiden led-valojen lisäksi portaiden luokse myös yksi tavallinen kattopistoke, mutta sitäkään ei vielä ole paikoillaan, joten muutama paneeli jäi sen vuoksi eteisestä vielä kiinnittämättä.

Minä maalasin viikonloppuna kodinhoitohuoneen. Homma olisi ollut huomattavasti helpompi, jos sen olisi ehtinyt tekemään ennen lattian laatoitusta, mutta valitettavasti niin ei nyt käynyt. Niinpä jouduin aloittamaan homman sillä, etä suojasin lattian ja teippasin kaikki laatanreunat. Seinät maalasin siis samalla G487 sävyllä, mitä on käytetty muuallakin seinissä, mutta maalina kodinhoitohuoneessa on puolihimmeä Luja.

Kodinhoitohuone kertaalleen maalattuna.

Päätin vihdoin viimein myös tarttua härkää sarvista ja ruveta saunan kimppuun. Sainkin sen villoitettua kokonaan kattoa lukuun ottamatta. Seuraavaksi pitäisi laittaa alumiinipaperit. Niitä en kuitenkaan vielä uskaltanut alkaa laittamaan, sillä en ole ollenkaan varma, pitääkö saunan valot ja kiukaan termostaattianturin johto vetää eristeen alla, päällä vai kenties jopa alumiinipaperin päällä. Sisälle tulevat sähkötkin pitää vetää jotain muuta kuin saunan katon kautta, sitten kun alumiinipaperit laitetaan paikoilleen. Pitää siis vähän kysellä sähkäriltä...

Saunan eristystä

Lopuksi maalasin vielä uudelleen pukeutumistilan seinälle tulevat paneelit. Nämähän olin maalannut jo aiemmin Supi Arcticin Kelo-sävyllä, mutta väri ei vaan miellyttänyt, vaikka kuinka yritin siihen totutella. Niinpä hain purkin Kemi-sävyä, joka on huomattavasti tuota Keloa tummempi, värikartassa lähes musta sävy. No mustaa noista ei ainakaan vielä yhden maalauskerran jälkeen tullut, mutta sävy on kyllä parempi kuin Kelossa. Uskoisin, että tällä mennään :)

Paneelit maalattu Supi Arctic Kemi-sävyllä.

Siippa on lähdössä ensi viikoksi työreissuun ja nähtäväksi jää, mitä minä saan raksailla puuhailtua, vai saanko mitään. Mutta nyt ruvetaan seuraamaan vaalien tuloksia :) Oikein mukavaa viikkoa taas kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.