Blogi rakentamisesta, unelmista, elämästä...

maanantai 27. huhtikuuta 2015

"Kauheita" uutisia

Ne kiintokalusteet. Ne, jotka tilattiin kuusi viikkoa sitten, ja joiden piti tulla viikolla 18 - eli tällä viikolla. Ne, joista tuli oikein kirjallinen tilausvahvistus, jossa luki, että viikko 18 on ok.

Soitin tänään keittiömyyjälle kysyäkseni aikataulua, jotta saadaan järkättyä oma paikalla olo kalusteiden saapuessa ja vielä riittävästi kantoapuakin. Myyjä lupasi soitella tehtaalle ja palata asiaan. Palasikin muutaman tunnin päästä ja aloitti puhelun kutakuinkin näillä sanoin: "Minulla on ihan kauheita uutisia". Itselläni tuosta tuli nyt lähinnä ensimmäisenä mieleen, että koko kalustefirma on mennyt konkurssiin tai tehdas vähintäänkin tuhoutunut tulipalossa. Mutta ei sentään, vaan tilauksemme toimitus oli siirretty viikosta 18 viikkoon 24 (siis kesäkuun alkupuolelle!). Kun myyjämme ilmoitti tehtaalle, että hän ei ainakaan ole mitään siirtänyt eikä asiakaskaan, ruvettiin tehtaalla selvittelemään asiaa. Nyt siis oli käynyt niin, että joku saman sukunimen omaava henkilö oli tilannut Espoosta keittiön samoihin aikoihin ja hänen toimitustaan oli siirretty. Tai siis olisi pitänyt siirtää. Tuo siirto tosin oli vaan erehdyksessä kirjattu meidän toimitukselle. Kaikkein kummallisimmaksi tämän tekee se, että meillä on oikeasti todella harvinainen sukunimi - meitä on (kirjoitusasusta riippuen) koko Suomessa vain 51 kappaletta! Tarkistin asian juuri äsken väestörekisterin sukunimitilastosta. Joku voisi laskea todennäköisyyksiä - pitäisi ehkä laittaa heti lotto vetämään :)

No, onneksemme kalusteoviemme valmistus oli jo ehditty aloittaa ennen tuota siirtoilmoitusta ja ovet ovat jo valmiina (ne olivat ymmärtääkseni ne, joiden vuoksi keittiön toimitusaika ylipäänsä oli normaalia pidempi). Lupailivat nyt Topi-keittiöiltä toimituksen viikon 20 alkupuolelle ja sisään kannettuna (!). Kovasti keittiömyyjä pahoitteli, ja totesi ettei hänelle ole eikä tehtaallekaan ollut koskaan aiemmin käynyt näin. Eipä tuo nyt tietenkään myyjän vika ollut millään tavalla. Sormet ja varpaat ristissä toivon, että tilaustemme sisällöt eivät ole menneet miltään osin ristiin. Ja toivottavasti tuo toinen asiakas-parka ei ole saanut tai saamassa isoa kasaa keittiökaappeja rakennukselleen monta viikkoa etuajassa.

Olin itseasiassa erittäin yllättynyt itsekin siitä, miten tyynesti otin tämän uutisen. Jostain syystä en ollut asiasta juurikaan harmissani, vaikka tokihan tämä nyt laittoi hiukan suunnitelmia uusiksi. No onneksi meillä kyllä riittää muutakin tekemistä.

Kävin tänään raksalla puuhastelemassa alakerran kylpyhuoneen katon höyrynsulun kanssa. Keskenhän tuo on vielä pahasti, mutta ainakin itse olen tyytyväinen lopputulokseen. Sain jopa järkevästi tehtyä tuon kohdan, johon täytyy saada jätettyä korkeampi tila ledejä varten.


Helpommalla oltaisiin päästy, jos välipohjaan olisi vedetty höyrynsulkumuovi kylpyhuoneenkin kohdalle (kuten rakennekuvissa oli). Mutta koska siellä on nyt vain ilmansulkupaperi, kuten kuvastakin näkyy, pitää katto folioida ja päälle tulee sitten vielä koolaus. Tuossa riittääkin minulle näperrettävää vielä useammaksi illaksi...

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Otsikon keksimisen vaikeus...

Tänään ei päästy aamulla liikkeelle ihan yhtä aikaisin kuin eilen. Siippa oli illalla (tai no ehkä ennemminkin yöllä) kuuntelemassa jotain keikkaa, ja minäkin heräsin aamulla harvinaista kyllä vasta Siipan kellon soidessa 8:45. Jos eilen oli todella kaunis ja aurinkoinen päivä, niin tänään oli kyllä sen totaalinen vastakohta - koleaa ja vesisadetta ihan koko päivän. No onneksi saatiin tehdä siistejä sisätöitä :)

Tehtiin ensin valmiiksi eilen kesken jäänyt vierashuoneen katto. Minä viimeistelin samalla saunan foliointeja. Saunasta on nyt vielä folioimatta katto, koska ilmanvaihtokanavat kaipaavat vähän lisää mittaa ennen kuin katon voi laittaa umpeen. Tiedän kyllä, että oikeaoppisesti tehtynä katto olisi pitänyt folioida ensin ja limittää seinäpaperin kanssa. Valitettavasti tuo järjestys ei nyt meillä onnistunut, mutta kaipa tuon nyt voi toisinkin päin tehdä. Foliointiin en ole ihan täysin tyytyväinen, sillä eristevillat jäivät muutamasta kohdin hiukan pullottamaan - alumiinipaperi olisi siis pitänyt saada hiukan kireämmälle. Mutta siitä nyt tuli mitä tuli ja sillä mennään.

Tervetuloa avaruusaikaan!

Lounastelun jälkeen lähdimme käymään rautakaupassa, josta mukaamme tarttui erinäisen sälän lisäksi kosteudenkestävät mdf-paneelit yläkerran kylpyhuoneen kattoon. Siippa kiinnitti jo paneelit paikoilleenkin sillä välin, kun minä vähän siivoilin ja nyhräsin vielä tuon saunan folioinnin kanssa. Katto oli suorastaan ihan hetkessä valmis ja siitä tuli hieno. Sopii kuin nenä päähän kylppärin tyyliin!

Yläkerran kylppärin katto valmiina.

Rautakaupassa muuten ihailin meille tulevaa ammetta, mutta en vielä saanut Siippaa suostuteltua, että oltaisiin otettu se jo mukaan - ei kuulemma ole tilaa säilyttää sitä missään eikä sitä voi vielä kylppäriin viedä, kun ei ole portaita. Sinne se siis jäi vielä odottelemaan...

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Iäisyysprojekti jatkuu

Tuntuu jotenkin hiukan turhauttavalta laittaa tänne kuvia aina vaan samoista jutuista, mutta kun mitään uuttakaan kuvattavaa ei ole ja blogipäivitys ilman kuvia on jotenkin hiukan kuivahko. Vaikka eipä tässä oikein mitään uutta kerrottavaakaan taida olla... Tänään on nimittäin tehty taas kattoja - eikö ne ikinä lopu?!?

Eteinen paneloituna

Minä tosin aloitin päiväni ulkohommissa. Käytin hyväkseni kauniin ja aurinkoisen päivän, ja sain kuin sainkin viimeisteltyä kesken olleen maalausurakkani. Nyt kaikki talon ja tallin otsalaudat sekä ne nurkkalaudat, joihin tulee syöksytorvet, on maalattu kahteen kertaan, eikä rännejä tarvitse enää taloa muuten maalattaessa sitten kierrellä. Yksi nyhrääminen siis vähemmän siinä vaiheessa. Nyhrättävää kyllä riittää tuosta huolimatta, sillä talossamme on ihan hirvittävästi kaikkia yksityiskohtia ja listoja yms. jotka pitää maalata valkoiseksi. Tiedänpähän ainakin, mitä teen ensi kesänä. Rännien asentajien pitäisi tulla ensi viikolla, joten varsin sopivasti sain maalausurakan hoidettua.

Minun maalaillessa ulkona Siippa paneloi vessan katon ja eteisen katosta vielä puuttuneen pätkän. Ruokatauon jälkeen jatkoimme yhdessä panelointia vierashuoneessa. Jotenkin tuntuu, että noita kattopanelointeja on tehty jo pieni iäisyys. Toki ne nyt alkavat olla aika loppuvaiheessa, sillä vierashuoneen lisäksi enää vain kodinhoitohuone on paneloimatta (niin ja tietysti kosteat tilat, mutta niihin ei ole vielä edes paneeleita hankittuna).

Vierashuoneen kattoa

Ensi viikolla pitäisi tulla kiintokalusteet ja odotan suorastaan kauhulla sitä, miten kova homma niiden sisään rahtaamisessa tulee olemaan ja mihin ihmeeseen ne kaikki saadaan mahtumaan.

Tuntuu, että nykyisin saan ihan jatkuvasti olla vastaamassa kysymykseen siitä, milloin me muutetaan. Hankalaksi vastaamisen tekee se, että minulla ei ole aavistuskaan siitä, miten kauan noiden kaikkien vielä tekemättömien töiden loppuun saattaminen tulee viemään aikaa. Ja todennäköisesti ne tulee viemään hurjasti paljon enemmän aikaa, kuin mitä ehkä itse ajattelen, koska tämä rakentelu omien töiden ohessa on aika tuskaisen hidasta. Kysyjille olemme tyytyneet vain vastaamaan, että muutetaan varmaan joskus kesällä. Olen salaa mielessäni toivonut, että pääsisimme muuttamaan kesäkuun aikana, mutta voi olla, että se tulee liian pian. Niin paljon on vielä tekemistä. Toisaalta ei kai talon tarvitse ihan viimeisen päälle valmis olla silloin, kun muuttolupa jo heltiää?!? Itseni tuntien en kylläkään mielelläni muuttaisi sisältä keskeneräiseen, koska tiedän jo valmiiksi, etten jaksaisi sitä kauaa katsella. Talli me nyt ainakin jätetään suosiolla myöhemmäksi, emmekä siis edes yritä saada sitä valmiiksi samaan aikaan talon kanssa.

torstai 23. huhtikuuta 2015

Saunan kimppuun

Arvatkaas mitä minä tänään tein? Ihan itse. Minä :)


Kyllä, aivan oikein. Aloitin saunan folioinnin. Soitin kyllä ensin pienen varmistuspuhelun Vastaava-Arille, että varmasti osaisin tehdä kaikki oikein. Miten pienestä sitä voikaan tulla ihmiselle hyvä mieli! Kun oikeasti huomaa osaavansa ja saavansa jotain aikaiseksi. Jotain sellaista, mitä ei ole koskaan ennen tehnyt. No toki tuo saunan foliointi ei nyt kovin kummoisia vaadi - leikataan sopivan kokoinen pala alumiinipaperia, joka sitten kiinnitetään nitojalla koolaukseen ja kaikki saumat tiivistetään alumiiniteipillä. Eli ei mitään tähtitiedettä ;)

Ilta raksalla hujahti ihan siivillä. Menin sinne tosin varsin myöhään tänään, ja hyvä kun olin ehtinyt edes kunnolla vauhtiin, niin kello oli jo yhdeksän ja piti lähteä kotiin.

Meillä on muuten kaikki laatoitukset nyt tehty, kun viimeinenkin kylpyhuoneen seinä on saanut laatat pintaansa. Saumaus on tosin vielä tekemättä ja parin oven pielestä puuttuu vielä muutamat laatat, jotka voi laittaa vasta sitten, kun ovet ovat paikoillaan.

Kylpyhuoneen viimeinenkin seinä laatoitettu.

Tuo meidän seinä-wc elementti on muuten Idon matala malli, ja korkeutta sillä on vähän reilu 90 senttiä. Halusin tuohon nimenomaan matalan mallin, jotta allaskaluste ja seinä-wc olisivat suunnilleen samalla korkeudella. Tuossa elementin päällä on tosi kiva pieni taso, johon voi laittaa jotain kivaa sisustusjuttua vaikka :)

Sähkärikin oli tänään käynyt vetelemässä puuttuvia piuhoja kattoon, joten nyt olisi mahdollista tehdä loputkin sisäkatot valmiiksi. Jos vaikka viikonloppuna saataisiin niitä Siipan kanssa puuhasteltua.

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Häivähdyksiä

Siippa on taas työreissussa, ja olin tänään raksalla yksin puuhailemassa. Koska ilma oli mitä mainioin, päätin jatkaa kesken jäänyttä otsalautojen maalailu-urakkaani. Jouduin tosin taas kerran toteamaan, että yhden illan aikana ei kovin kummoisia ehdi. Jostain syystä myös sellaiseen yleiseen haahuiluun ja nurkkien kiertelyyn menee minulla ihan hirveästi aikaa. Se on ikään kuin sellaista yritystä pikku hiljaa tutustua taloomme.

Olen useille kavereille kertonut, että minulla on raksailun suhteen ollut jotenkin tunteeton vaihe. Mikään ei ole oikein tuntunut miltään, kaikki on ollut sellaista hajutonta ja mautonta. Omien valintojen näkeminen valmiina ei ole liikauttanut mitään sisällä suuntaan tai toiseen. Jos en olisi lukenut hiukan vastaavista kokemuksista eräistä muistakin blogeista, olisin varmaan ollut enemmän huolissani, sillä monesti tuntuu, että blogit ovat täynnä hehkutuksia siitä, miten ihanalta kaikki näyttää. Mutta nyt olen vain tyytynyt lähinnä toteamaaan, että kai tuo tunteettomuuskin on vaan osa tätä raksaväsymystä. Alussa monet pienetkin jutut saivat sydämen pamppailemaan ja muistan edelleenkin elävästi sen, miten jännää oli, kun talo rupesi nousemaan. Mutta näin se vaan menee - ainakin minun kohdallani. Tänään tosin ensimmäistä kertaa sain häivähdyksen jostain hyvänolontunteesta, kun noita meidän laattoja taas kerran tuijottelin.

Tänään oli muutoinkin hyvän mielen päivä. Takapihalla maalaillessani muistin taas pitkästä aikaa, mihin alun alkaen meidän tontissa ihastuin. Ilta-aurinko paistoi mukavasti takaterassillemme ja linnut lauloivat. Tuli jotenkin vaan kertakaikkisen kotoinen olo - melkein pystyin kuvittelemaan meidät istuskelemassa takapihalla hyvässä seurassa grilliherkkujen äärellä. Voi kuinka odotankaan sitä hetkeä, kun raksaa voi kutsua kodiksi ja terassilla voi oikeasti hengähtää. Ei tosin taida olla ihan lähitulevaisuudessa vielä odotettavissa...

Alakerran kylpyhuoneemme seinä-wc näyttää tällä hetkellä tältä (tämä kuva erityisesti työreissussa olevaa Siippaa varten):

Seinä-wc:n kotelo valmiina.

Olen ainakin toistaiseksi ollut todella tyytyväinen uuteen putkariimme. Hommat ovat hoituneet ripeästi eikä ole tarvinnut murehtia, olla vieressä vahtaamassa tai potkimassa persuksille. Seinä-wc:n kytkemisen yhteydessä putkari oli tänään myös tehnyt yläkerran kylppäriin jakotukin ja lisäillyt suihkun hanakulmiin tuollaiset liittimet:

Vain suihkut puuttuvat.

Mallailin noita sunnuntaina uudelleen maalaamiani paneeleita paikoilleen pukeutumistilaan. Värisävy on nyt parempi. En oikein tiedä, maalaisinko nuo vielä toiseen kertaan tuolla tummemmalla värillä vai riittäisikö kertakäsittely. Ehkä kiinnitetään paneelit nyt vaan seinään ja katsellaan niitä siinä hetki ennen kuin teen päätöstä suuntaan tai toiseen.

Pukeutumistilan paneeliseinää.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Kuulumisia viikon varrelta

Viikonloppu on mennyt taas tiiviisti raksalla - äänestämässäkin tosin ehdittiin käydä. Kertaillaanpa nyt kuitenkin ihan alkuun viikon tapahtumia.

Tiistaina postilaatikosta pamahti taas parin kuukauden sähkölasku ja se oli suuruudeltaan varsin "mukava". Mitä oivallisin päivä siis kytkeä päälle maalämpö. Kytkennät sujuivat ilmeisesti ihan hyvin, pumppu toimii ja vesi kiertää sekä talon että tallin lattioissa. Jei!

Keskiviikkoaamuna Jouni soitteli raksalta, että yläkerran lattialämmityksen jakotukki vuotaa. Meidän onnemme oli, että Jouni ylipäänsä meni raksalle tuona aamuna ja lisäksi se, että hän myös syystä tai toisesta kävi kurkkaamassa yläkerran vaatehuoneessa olevaa jakotukkia, joka ei siis tosiaankaan ole mitenkään jatkuvasti silmien alla. Muutoin tuo olisi saattanut liristä siellä monta päivää, eikä oltaisi huomattu laisinkaan. No, jonkin verran vettä tosiaan oli päässyt valumaan lattialle.

Jakotukin vuoto

Lämpöasentaja kävi korjaamassa jonkun osan ja sen jälkeen vuotoja ei ole ollut. Lattia saa nyt toistaiseksi kuivaa rauhassa, sillä parkettia ei onneksi olla ihan heti vielä asentamassa. Nyt lattialämmityksen myötä lämpötila yläkerrassa on muuten noussut melkoisesti ja siellä on suorastaan kuuma, vaikka lattialämpöä on säädetty jo pienemmällekin. Saa nähdä, miten kauan noiden oikeiden säätöjen hakemisessa tulee menemään.

Jouni oli puuhastellut loppuviikosta alakerran kylpyhuoneen seinä-wc elementin kanssa. Alun alkaen meillä oli kyllä aikomus laittaa kaikkialle ihan tavalliset wc-istuimet. Wc:n viemäriputki meni kuitenkin alakerran kylpyhuoneen lattiavalussa jonkin verran väärään kohtaan, ja jos siihen olisi laittanut tavallisen pytyn, ei sen viereen olisi mahtunut kuin maksimissaan 50 senttinen allaskaluste, jos sitäkään. Meillä ei ole kodinhoitohuoneessa pesuallasta ja tästä syystä halusin tuonne kylpyhuoneeseen kunnon kokoisen altaan. Harmittelinkin aikani, kun en löytänyt mistään tuohon sopivaa kalustetta, jossa olisi ollut järkevän kokoinen allas. Sitten keksin seinä-wc:n ja selvitinpä vielä senkin, että sen voi asentaa epäkeskosti - siis niin, että viemäriliitos ei tule keskeltä. Siitä se ajatus sitten lähti ja tältä se näyttää:

Seinä-wc ja epäkesko viemäröinti

Putkari pelotteli, että tuohon pitää ehkä ostaa joku 100 euroa maksava liitoskappale, mutta ilmeisesti ihan tavanomaisella viemäriputkellä on selvitty - siltä tuo ainakin minusta näyttää. Olenkin tosi tyytyväinen tuohon ratkaisuun, sillä nyt viereen pitäisi mahtua 60 senttiä leveä kaluste, johon saa siis jo ihan hyvänkokoisen altaankin.

Parkettimme tulivat perjantaina. Kuljetusliikkeen piti alun perin tuoda meille vain pihavalot, mutta autosta ilmestyi niiden lisäksi myös noin 50 pakettia parkettia. Siipalla riitti taas kannettavaa. Meille tuli nyt siis Timberwisen Rustic Pyhä lankkuparketti, joka on pinnaltaan hiottu ja öljyvahattu. Kyseessä on outlet erikoiserä, jossa on lukkopontin sijaan liimapontti. Hiukan jännittää, miten saadaan tuo asennettua, ja miltä se ylipäänsä näyttää.

Parketit

Viikonloppuna Siippa sai taas avukseen isänsä ja katon panelointi jatkui. Siippa ja Appiukko saivatkin viikonlopun aikana tehtyä keittiön ja eteisen katot ja kesken olleet olohuoneen ja kuistin katot loppuun. Vierashuoneeseen pitää vielä vetää pari sähköjohtoa kattospoteille ennen kuin sitä pääsee paneloimaan ja kodinhoitohuoneeseen pitäisi rakentaa jonkinmoinen koteloviritys (kun tietäisi, millainen).

Olohuoneen katto valmiina.
Eteisen katto.

Eteiseen on tulossa varsin reilun kokoiset led-valaisimet, joille piti tehdä paneeleihin reiät valmiiksi. Hienosti nuo ainakin minun mielestäni onnistuivat. Eteiseen tulee näiden led-valojen lisäksi portaiden luokse myös yksi tavallinen kattopistoke, mutta sitäkään ei vielä ole paikoillaan, joten muutama paneeli jäi sen vuoksi eteisestä vielä kiinnittämättä.

Minä maalasin viikonloppuna kodinhoitohuoneen. Homma olisi ollut huomattavasti helpompi, jos sen olisi ehtinyt tekemään ennen lattian laatoitusta, mutta valitettavasti niin ei nyt käynyt. Niinpä jouduin aloittamaan homman sillä, etä suojasin lattian ja teippasin kaikki laatanreunat. Seinät maalasin siis samalla G487 sävyllä, mitä on käytetty muuallakin seinissä, mutta maalina kodinhoitohuoneessa on puolihimmeä Luja.

Kodinhoitohuone kertaalleen maalattuna.

Päätin vihdoin viimein myös tarttua härkää sarvista ja ruveta saunan kimppuun. Sainkin sen villoitettua kokonaan kattoa lukuun ottamatta. Seuraavaksi pitäisi laittaa alumiinipaperit. Niitä en kuitenkaan vielä uskaltanut alkaa laittamaan, sillä en ole ollenkaan varma, pitääkö saunan valot ja kiukaan termostaattianturin johto vetää eristeen alla, päällä vai kenties jopa alumiinipaperin päällä. Sisälle tulevat sähkötkin pitää vetää jotain muuta kuin saunan katon kautta, sitten kun alumiinipaperit laitetaan paikoilleen. Pitää siis vähän kysellä sähkäriltä...

Saunan eristystä

Lopuksi maalasin vielä uudelleen pukeutumistilan seinälle tulevat paneelit. Nämähän olin maalannut jo aiemmin Supi Arcticin Kelo-sävyllä, mutta väri ei vaan miellyttänyt, vaikka kuinka yritin siihen totutella. Niinpä hain purkin Kemi-sävyä, joka on huomattavasti tuota Keloa tummempi, värikartassa lähes musta sävy. No mustaa noista ei ainakaan vielä yhden maalauskerran jälkeen tullut, mutta sävy on kyllä parempi kuin Kelossa. Uskoisin, että tällä mennään :)

Paneelit maalattu Supi Arctic Kemi-sävyllä.

Siippa on lähdössä ensi viikoksi työreissuun ja nähtäväksi jää, mitä minä saan raksailla puuhailtua, vai saanko mitään. Mutta nyt ruvetaan seuraamaan vaalien tuloksia :) Oikein mukavaa viikkoa taas kaikille!

torstai 16. huhtikuuta 2015

Pihahaaveita

Näin kevään tullen ajatukset hiipivät aina pihalle. Meidän pihalle ne tosin eivät saisi vielä pitkään aikaan hiipiä. Meillä kun ei oikein ole vielä edes mitään, mitä voisi pihaksi kutsua - vain valtava kasa kiviä. Muutoinkin nyt olisi kaikkein tärkeintä kohdistaa energiansa kodin sisäosiin ja niiden valmiiksi saattamiseen. Silti en voi sille mitään, että aina välillä saan itseni kiinni selailemasta pihakalusteita ja -kasveja. Suotakoon nyt siis näille pihamietteille yksi postaus, jos vaikka saisin ne sen myötä taas hetkeksi siirrettyä syrjään.

Haaveilin jo edellisen talomme terassille massiivipuista ruokailuryhmää. Meillä oli aiemmin sellainen tosi tavallinen kuuden hengen pihakalusto säädettävillä tuoleilla. Olihan se ihan jees, mutta niin persoonaton. Uuteen haluaisinkin jotain ihan muuta - nimittäin jykevän pöydän, penkin ja pari rottinkituolia. Talouteemme kuuluu vain kaksi aikuista ja totesimme aiemmin tuon kuuden hengen pöydän ihan turhan isoksi meille - ruokavieraita kun meillä käy kuitenkin niin harvoin. Tämä on oikeastaan ihan hyvä, sillä uuden talomme terassille ei oikein edes mahdu kuin neljän hengen pöytä. Kaivoin netistä muutaman kuvan, jotta saisitte kiinni ajatuksestani.

Stemman Linnea ruokaryhmä, jota on saatavilla myös harmaana ja ruskeana.


Aivan ihanat rottinkituolit Huippukalusteelta.

Haaveilin myös jo aiemmin pihaamme sellaisesta purosuihkulähteestä eli hiukan laskevasta kivipurosta, joka päättyy johonkin pieneen lätäkköön. Valitettavasti tällaisen toteuttaminen meidän aikaisemmalle tasaiselle peltotontille oli silkka mahdottomuus. Mutta nykyisessä tontissamme olisi potentiaalia tähänkin, sillä erityisesti autotallin takana tontti nousee jonkin verran, ja sinne juuri puroa olenkin suunnitellut mielessäni.

Tallin taakse laitetaan varmaankin pyykinkuivausteline, jolle varattu tasainen alue erotetaan kivipengerryksellä tuosta korkeammalle nousevasta tontin osasta. Haluaisin jättää tuon tontin nurkan kokonaan luonnontilaiseksi metsänpohjaksi. Kiviröykkiöt ulottuvat tosin tällä hetkellä sinne saakka, joten voi olla, että luonnontilaisuus on kaukana siinä vaiheessa, kun kaivuri on siellä käynyt vähän kauhomassa. Mutta sinne voi sitten joskus hankkia kunttaa. Metsänpohjakuntasta löytyy kuva asuntomessupostauksestani viime kesältä.


Yllä olevan purokuvan olen aikoja sitten tallentanut netistä, enkä valitettavasti ole ottanut ylös lähdettä. Eikö sopisikin tuollainen puro hyvin metsänpohjan ja havuistutusten lomaan? Nyt tosin rupesin pohtimaan sitäkin, pitäisikö tällaista viritystä varten jo tässä vaiheessa vetää jotain sähköjohtoja tai vähintäänkin sähköputkia maahan, vai mitenhän nuo suihkulähteiden sähköistykset yleensä hoidetaan?!?

Tonttimme rajoittuu yhdeltä sivulta pyörätiehen ja sille reunalle haluaisin istuttaa jotain vähän kookkaampaa ja tiivistä pensasta näköesteeksi. Pihasyreeni olisi ihana ja sopisi jotenkin kuin nenä päähän meidän talon henkeen. Se on kuitenkin aika leveäkasvuinen ja kukintansa ulkopuolella varsin vaatimaton. Lisäksi on tosi kova leviämään juurivesoista nimenomaan sivuttaissuunnassa, mikä ei oikein pienelle tontillemme ja raja-aitaan sovi. Syysväri on tylsän keltainen.

Puistosyreeni, kuva lainattu Agri-Marketin sivuilta.

Edelliseen taloomme istutimme naapureiden kanssa raja-aidaksi isotuomipihlajaa. Se kasvaa myös tosi korkeaksi ja antaa hyvin niin näkö- kuin tuulensuojaakin. Myös isotuomipihlaja leviää juurivesoista, mutta on kasvutavaltaan jotenkin pihasyreeniä pystympi. Tämä pensas tuottaa marjoja, jotka ovat syötäviä (mutta eivät kai kovin kummoisen makuisia). Pensaalla on aivan upea punaoranssi syysväri. Haittana isotuomipihlajassa on se, että se luokitellaan vieraslajikkeeksi, jota ei suotaisi enää lisättävän. Eli marjat maistuvat linnuille ja sitä kautta lajike leviää edelleen. Leikattuna pensas ei toki kukkisi ja tekisi marjoja, mutta onko se sitten niin kauniskaan...

Isotuomipihlaja, kuva Pinsiön Taimiston sivuilta.

Etupihalle sisäätulon viereen haluaisin jalavan - tarkemmin ottaen sellaisen kaartuvaoksaisen sateenvarjojalavan. Sateenvarjojalavan kasvuvyöhyke on II ja meidän tonttimme sijaitsee niukin naukin vyöhykkeellä II, mutta siis hyvin lähellä vyöhykettä III. Ajattelin silti kokeilla, josko tuo lajike kuitenkin meillä menestyisi.

Sateenvarjojalava, kuva Suomalainen Taimi -sivustolta.

Lisäksi haluaisin tietysti pihallemme myös kirsikkapuun (vaikka ne ovatkin vihonviimeisiä kirvojen kerääjiä) sekä pari omenapuuta. Myös pieni kasvimaa tai oikeammin kasvatuslaatikot tulevat jossain vaiheessa ja ehkä pari herukkapensasta. Entisen talomme puutarhapuuhia varjostivat öisin kaikkea mahdollista maistelemassa käyneet peurat. Kuulin kaveriltamme, että hän oli nähnyt peuran jälkiä myös nykyisen tonttimme lähistöllä. Joten niitä ei sitten edelleenkään päästy karkuun :(

Polttopuita ynnä muuta piha- ja puutarhatarviketta varten haluaisimme pihallemme rakovajan. Nähtäväksi tosin jää, mihin kohtaan pihaa sellainen saadaan ylipäänsä edes mahtumaan. Käytettävyyden kannalta kaikkein paras paikka sille olisi ehdottomasti heti pihaan tultaessa tontin oikeassa reunassa ennen autotallia. Sijoittaminen siihen niin lähelle naapurin rajaa tosin vaatii naapurin suostumuksen. Vaja oli jo tuossa kohdin ensimmäisessä asemapiirroksessamme, mutta kun rakennustarkastaja rupesi vaatimaan, että vaja pitää osastoida ym. otimme sen pois ja päätimme jättää myöhemmälle, jolloin sen saa rakentaa ilman rakennuslupaa, koska on kooltaan niin pieni. Ei kai kukaan nyt tuollaista rakovajaa rupea osastoimaan?!? Laitetaanko tuplakyprocit sisä- vai ulkoseinään ;)

Rakovaja, kuva K-Raudan sivuilta.

Tässä nyt siis koottuna joitakin ajatuksia kuvien muodossa tämänhetkisistä pihahaaveista. Miltäs vaikuttaa?

Nyt kuitenkin pitää jättää piha sikseen ja keskittyä tekemään talo sisältä valmiiksi. Hommaa riittää vielä ihan hurjasti. Kun nyt vaan saisi tämän jälleen päälle käyneen räkätaudin selätettyä, niin pääsisi jotain taas raksalla tekemäänkin eikä tarvitsisi vaan käyttää aikaa haaveiluun...

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Panelointia ja maalailua

Tänään maalasin kilpaa kellon kanssa. Iltapäiväksi nimittäin luvattiin vesisadetta ja vaikka aamulla aurinko paistoi silmiin, puolen päivän jälkeen taivas rupesi käymään varsin uhkaavaksi. Ehdin kuin ehdin kuitenkin saada maalailut maalattua ja vielä melko hyvissä ajoin ennen sateen tuloa. Otsalaudat ja reunalaudat, joihin tulee rännit, on nyt kertaalleen maalattu sekä talosta että tallista. Jos säät vielä suosivat lähiaikoina, maalaan nuo toiseen kertaan ennen rännien asennusta, mutta mikäli ei, niin onpahan nuo nyt ainakin kertaalleen maalattu. Oletan, että toisella kertaa urakka on jo huomattavasti helpompi ja nopeampi...

Siippa sai tänään avukseen siskonsa Reijan, ja sisarukset rupesivat paneloimaan olohuoneen kattoa. Voi miten kiitollinen olinkaan, kun paneelien sahaaminen suoritettiin tällä kertaa ulkona - huomattavasti siistimpää niin.

Sisarukset hommissa

Panelointi aloitettiin ruokailutilan päästä, ja sisarukset saivat päivän aikana katon tehtyä takan luokse. Hankalimmat (iv-venttiilien ja spottien) kohdat on ohitettu ja loppu onkin melkein lasten leikkiä :)

Ruokailutila ja osa olohuoneesta paneloituna.

Päätin jokunen päivä sitten, että yritän viikonlopun aikana ehtiä putsaamaan yläkerran kylpyhuoneesta mustat sauma-aine sotkut pois. Homma olikin helpommin sanottu kuin tehty. Tuo musta sauma-aine on ihan kammottavaa tavaraa ja yhdistettynä seinän kolmiulotteiseen laattaa se ei todellakaan ollut mikään helpoin mahdollinen siivottava. Mutta aikani hinkattuani, moneen kertaan vettä vaihdettuani ja hirmuisen määrän paperia tuhlattuani näytti lopputulos varsin oivalliselta. Toistaiseksi joudutte vielä kuvittelemaan valkoisen tassuammeen mustaa seinää vasten. Miltäs näyttää?

Yläkerran kylpyhuone

Lopuksi Siippa siivosi vielä viimeiset puiden rippeet pihasta pois, ja se näyttääkin nyt varsin erilaiselta - jotenkin huomattavasti valmiimmalta. Siippa varmaan ilmoittelee piakkoin maanrakennusmiehelle, että nyt pääsisi pihaa möyhimään. Minä jo niin odotan, että päästäisiin eroon takapihan kivikasasta...

Piha tyhjänä.

Tästä on taas hyvä jatkaa kohti uutta viikkoa!

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Ulkomaalaus alulle

Pitkä raksapäivä takana taas. Rakennusvauhti ei tällä hetkellä ole kovin kummoinen, mutta jotain on sentään taas raksalla tapahtunut. Eteisen ja keittiön lattia on nyt kokonaan laatoitettu ja saumattu.

Kuistin lattia
 
Kodinhoitohuone on myös saanut laattaa lattiaan. Kodinhoitohuoneeseen meille tuli siis sama laatta kuin mikä on alakerran kylpyhuoneessa ja vessassakin. Hiukan minua hirvittää, tuliko valittua liian tumma väri lattialaattaan - lähinnä siis arveluttaa, miten selvästi pöly ja kalkki tuossa näkyvät. No mutta se on nyt siinä eikä siitä muuksi muutu...

Kodinhoitohuone

Laattaa tulee kyllä vielä noihin aukkokohtiinkin ja yksi rivi on tarkoitus nostaa myös seinälle. Seinät maalataan Lujalla (sama sävy kuin muuallakin talossa). Laatat näyttävät kyllä olevan aika vähissä ja oletettavasti niitä pitää hakea ensi viikolla lisää.

Väliovet tulivat torstaina ja Siipan kaveri Ville oli auttamassa niiden sisään kannossa. Nostettiin samalla jo yläkertaan sinne tulevat ovet.

Alakerran ovet ja karmit.

Olen aika paljon tilaillut tavaraa ja meille on muutoinkin toimitettu paljon tavaraa kuljetusliikkeiden kautta. Torstaina kuljetusliikkeestä soitettiin kesken työpäivän ja ilmoitettiin, että meille on tulossa ovia. Ilmoitettuani, ettei olla kumpikaan raksalla, kuski totesi, että oikeastaan hän soitti kysyäkseen, missä tuo paikka oikein on. En oikein osannut selittää ja sanoin, että Googlen kartasta kyllä löytyy. Samalla kun rupesin kaivamaan kartasta ajo-ohjeita, puhelu katkesi, eikä kuskista enää kuulunut. Pohdimme Siipan kanssa, ovatko ovet mahtaneet löytää oikeaan paikkaan. Mutta siellä ne nököttivät tontilla meitä odottamassa, kun illalla raksalle menimme. Seuraavana päivänä töissä ollessani puhelin soi taas, ja tällä kertaa oltiin tuomassa kiuasta viiden minuutin varotusajalla. Tuon paketin olin tilannut kotiosoitteeseemme, enkä raksalle, eikä kuski tietenkään voinut sitä pyynnöstäni huolimatta viedä raksalle, jossa Siippa olisi ollut. Niinpä Siippa ajeli vastaanottamaan kiukaan kotiosoitteestamme. Kuski oli sitten jostain (ehkä sukunimestämme) hokannut, että hänhän oli juuri eilen tuonut meille ovikuorman ja totesi Siipalle, että olisihan hän tuon kiukaankin voinut tuoda samaan paikkaan (eli raksalle). No myöhäistä se siinä vaiheessa enää oli. Meille on ehkä ensi viikolla tulossa (kotiosoitteeseen) ulkovalaisimia - josko taas olisi sama kuski ja voisi vaikka viedä ne tällä kertaa raksalle. Tuo kotiin kuljetus on kyllä aika hankala systeemi tällaisille tavallisille työssäkäyville - me kun ei koskaan olla arkipäivisin kotona...

Mutta se kuljetuksista. Koska täksi päiväksi luvattiin jo viikolla hienoa säätä, päätin aloittaa ulkomaalausurakan. Niinpä ajelin aamulla ensimmäisenä maalikauppaan ja hain purkillisen valkoista Vinhaa. Vakaa aikomukseni oli kertaalleen vetää kaikki ne talon ja tallin otsa- ja nurkkalaudat, joihin tulee savedesirännit ja syöksyputket. Tavoitteeni huomasin kyllä piakkoin aika haastavaksi ja lopulta täysin saavuttamattomissa olevaksi. Ehdin nimittäin päivän aikana maalata ehkä noin 2/3:n talosta ja talliin en ehtinyt koskeakaan. Työ oli paljon hitaampaa kuin kuvittelin - laudat imivät maalia kuin sieni eikä tikkailla keikkuminen ainakaan maalaamista nopeuttanut. Samalla tajusin, että talossamme on muuten ihan hirvittävän paljon noita valkoiseksi tulevia yksityiskohtia...

Otsalautojen maalailua

Myös Siippa puuhasteli koko päivän pihalla, sillä sää oli todellakin mitä mainioin. Autotallimme sai nurkkalaudat ja jotenkin koko tallin olemus muuttui kerta heitosta paljon ryhdikkäämmäksi ja valmiimmaksi.

Autotallia

Naapurimme läheisestä talosta piipahtivat myös vierailulla. Oli kyllä jotenkin terapeuttista kuulla, ettei heilläkään ole kaikki mennyt niin kuin Strömsössä. Enkä nyt siis tarkoita, että iloitsisin muiden vastoinkäymisistä vaan sitä, että viime aikoina pienetkin pieleen menneet jutut ovat jotenkin harmittaneet ihan kohtuuttoman paljon. Esimerkiksi se, että vastamaalattuihin seiniin on tullut jälkiä ja osa seinistä pitää maalata uudestaan. Siis ihan pikku juttu, joka on varsin helposti korjattavissa, mutta jotenkin täysin turhaa työtä ja se harmittaa.

Otsa- ja nurkkalaudat kertaalleen maalattuna.

Minun maalaillessa Siippa siivosi pihaa ja kantoi tallin edessä olleet puukasat lähestulkoon kokonaan pois. Ei kannata minulta kysyä, mihin se sai kaiken sen puutavaran kätkettyä, sillä en osaa oikein edes sanoa - puuta nimittäin oli ihan hirmuisesti. Iso osa tuosta puutavarasta on siis talotoimituksesta ylijäänyttä tavaraa, joten aika reilusti yläkanttiin on Kannustaloilla laskettu puutavaran määrä.

En malttanut olla aamulla ostamatta maalikaupasta pientä koepurkkia ulkoseinämaalia. Ennen kotiin lähtöä minun olikin vielä ihan pakko testata sitä. Talostamme on siis tulossa ruskean sävyinen, mutta en osaa vielä sanoa, onko se tuo väri vai jotain muuta. Numerokoodia en nyt painanut mieleeni tuosta sävystä, joten ei kannata kysyä ;) Ja sävyhän saattaa taas olla ruudulla ihan erinäköinen kuin luonnossa.

Ehdotus seinäväriksi

Huomiseksi ei ole luvattu enää niin hienoa säätä kuin täksi päiväksi, vaan ilmeisesti iltapäivällä/alkuillasta tulee sade. Jos kuitenkin ennen sitä ehtisin vielä maalata loput otsa- ja nurkkalaudat, niin ne olisi sitten kertaalleen vedetty. Toinen kerta on varmasti paljon nopeampi (jos nyt edes rännien alta ylipäänsä on tarpeen maalata kahteen kertaan).

Mutta nyt oikein mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille!

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Pääsiäinen raksalla

Pääsiäinen alkaa olla nyt taputeltu. Raksalla tuli oltua melkoisen paljon. Perjantai ja lauantai meni lähestulkoon kokonaan yläkerran katon kanssa, mutta se saatiin ihan muutamaa reunimmaista paneelia vaille valmiiksi. Erityisen mielissään oltiin, kun saatiin kuin saatiinkin aulan katto tehtyä porraskuilun kohdalta ja vielä listatkin kiinnitettyä. Tuolta kohdin katon teko olikin astetta haastavampaa, sillä se tehtiin väliaikaiselta telineviritelmältä. Siippa oli ainoa, joka uskaltautui keikkumaan telineen päällä. Onneksi ei pudonnut.


Sunnuntai meni melkein kokonaan muissa puuhissa, mutta tänään oltiin taas pitkä päivä raksalla.
Minä nysväsin tänäänkin vaikka kuinka kauan takan tauksen ja sen vieressä olevan seinän kanssa. Ottaessani rajausta varten laittamani maalarinteipin pois lähti mukana osa maalistakin. Sitten töpöttelin paikkamaalauksia vesiväripensselin kanssa. Hiukan kyllä turhautti, mutta minkäs teet. Mutta sain seinän lopulta ihan siedettävän näköiseksi ja maalien rajauksetkin varsin siisteiksi. Parempaan en pysty, joten tuon on kelvattava.


Siippa ja Appiukko puuhastelivat tänään autotallin räystäslautojen kanssa. Työasento ei ehkä ollut kaikkein ergonomisin, mutta lopputulos näytti hyvältä.



Tänään myös siivoiltiin. Minä tyhjensin kodinhoitohuoneesta kaikki laattaromut pois ja imuroin varmaan kuudennetta kertaa pääsiäisen pyhien aikana (mdf-paneeleista tulee muuten sahatessa ihan järjettömästi sellaista hienoa pölyä). Siippa ja Appiukko purkivat vihdoin ja viimein rakennustelineet pois tallin luota ja keittiön ikkunan edestä. Piha näytti heti paljon paremmalta, kun nuo rumat metallihökötykset saatiin pois. Vielä kun saataisiin tallin edestä puutavarakasat pois, niin voitaisiin pyytää maanrakennusmies tekemään hommat loppuun... Haluaisin jo niin kovaa päästä eroon tuosta takapihan kivivallista ja nähdä, millaiset näkymät meidän olkkarin ikkunasta oikeasti on.


Ja mitäkö on ohjelmassa lähitulevaisuudessa? Laatoitustyöt saatetaan loppuun ehkä jo tämän viikon aikana. Alakerran kattoa pääsee paneloimaan, kunhan muutamat viimeiset sähkövedot on sinne tehty (ja raivattu ensin tilaa touhuamiselle). Viimeiset maalailut voisi myös pian tehdä ja tapetitkin odottavat jo seinälle pääsyä. Saunaa pääsisi jo eristämään ja folioimaan, ja väliovetkin tulevat tällä viikolla. Siinä vain muutamia mainitakseni. Puuhaa siis riittää...

Oikein mukavaa alkavaa arkea!

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Katon panelointia

Nyt alkoi paneelikaton urakointi. Viikolla nostettiin Siipan kanssa kattopaneelit yläkertaan. Onneksi homma hoitui tällä minun vieläkin kipeällä ranteellani, kunhan vaan oli tarkkana asennon kanssa. Mdf-paneeleiden pitää antaa olla 2-3 päivää ennen asennusta siinä tilassa, johon ne laitetaan. Liittynee jotenkin lämpötilan ja kosteuden tasaantumiseen. Ehkä.

Appiukko ja Anoppi tulivat taas meille avuksi koko pääsiäiseksi. Anopilla tosin on edelleen hiihtohaaverin vuoksi jalka kipsissä, joten hän keskittyy enemmän muonahuoltoon :) Tänään apuna oli myös Siipan pelikaveri Tarmo.

Katon panelointi aloitettiin yläkerrasta, koska siellä on väljempää. Paneelit kiinnitettiin hakasnaulaimella ja leveäselkäisillä hakasilla - pitäisi pysyä. Vastaava-Ari muuten kertoi eräästä raksasta, jossa mdf-paneelit oli kiinnitetty viimeistelynaulaimella. Se oli ollut virhe, sillä koko katto oli romahtanut yhtenä palana alas. Nuo mdf-paneelit kun ovat sen verran huokoista tavaraa, että niitä ei ihan millä tahansa voi kiinnitellä.

Päivän aikana miehet urakoivat vaatehuoneen, makuuhuoneen, työhuoneen ja puolet studion katosta eli yli puolet koko yläkerrasta. Lopputulos näyttää hyvältä. Tosin tuossa mdf-paneelin päätypontissa on sellainen erikoinen viiste, joka ei oikein miellytä silmääni, mutta ehkä siihen tottuu. Meille tuli siis Kannustalon Aurora-paneelit ja samoin listapaketti, vaikka talo Rauhalaa muutoin onkin.

Makuuhuoneen katto

Työhuoneen katto

Alakerrassa vallitsee taas melkoinen kaaos - joka paikka on täynnä tavaraa ja laatan paloja. Jotenkin ei olla oikein uskallettu noita jämälaattoja hävittääkään, jos johonkin vaikka tarvitsee pienempää palasta. Mutta jos kodinhoitohuonetta aikoo joskus päästä maalaamaan ja laatoittamaan, on kyllä ihan pakko kohta tehdä jotain noille laattaromuille.

Minä maalasin tänään pariin kertaan takan tauksen. Väriksi valikoitui nyt siis se Valamo V487 ja maaliksi valittiin täyshimmeä Harmony. Seinä paloseinän vierestä vaatii vielä uudelleen maalauksen ja samalla pitää yrittää saada maalien rajaus siistiksi. Saa nähdä, miten käy...


Lopuksi vielä kurkistus yläkerran kylppäriimme, jonka lattian Jouni oli eilen laatoittanut. Siitä tuli ihana! Lattia on juuri sopivan kiiltävä. Kuvassa ei nyt tosiaankaan pääse mikään oikeuksiinsa, koska seinä on ihan saumauspölyssä ja lattiakin vielä saumaamatta, mutta uskon lopputuloksen olevan sellainen kuin halusinkin :) Tuo musta sauma-aine on muuten ihan kamalaa ja sotkee joka paikan...

Lattian laattana IA Ant.9010 Tulipano Nero

Huomenna jatketaan katon urakointia. Hyvää pääsiäisen aikaa kaikille!

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Aprillipäivänä

Tämä bloggaus ei ole aprillia päivästä huolimatta. Tänään käytiin ihastelemassa uutta laattalattiaamme. Koko keittiö oli jo laatoitettu, samoin osa eteisestä. Laatta on väriltään ruskea, jossa on mielestäni taittoa sekä harmaaseen että kupariin. Tykkään laatan elävästä pinnasta, vaikka värin tummuus minua hiukan alkujaan arveluttikin. Nyt kun tuo on lattiassa, ei se kuitenkaan näyttänyt ollenkaan pahalta, vaikka tumma onkin.


PPA Glimmer Copper 60x60

Kuvissa näkyy myös tuo pintatasoitusjärjestelmä käytössä. Valkoiset muoviklipareet jäävät laastin sisään ja kiilojen avulla laatat on saatu asennettua niin, etteivät nurkat (ainakaan toivottavasti) hammasta.

Myös saunan ja kylpyhuoneen lattiat oli laatoitettu. Niihin valittiin ihan perinteiset 10x10 laatat. Tätä samaa laattaa on myös alakerran vessan lattiassa sekä kuraeteisen seinissä isommassa 30x60 koossa. Laatta on värinimeltään antrasiitti, jonka minä ainakin miellän tummanharmaaksi väriksi, mutta siinä on vahva ruskea vivahde. Seuraavaksi laatan saa pintaansa yläkerran kylpyhuoneen lattia, sillä sekin oli jo vesieristetty.

TH Minimal Anthracite


Valokuvien ottaminen lähes pimeästä kylpyhuoneesta on kyllä varsin haastavaa. Vielä haastavampaa on yrittää saada noista kuvista värisävyt vastaamaan lähellekään oikeaa. Tästä voi siis päätellä, että lattia ei ehkä näytä ollenkaan oikean väriseltä kuvissa...

Tehtiin me tänään raksalla kyllä muutakin kuin vain ihasteltiin laattoja. Siippa siivosi pihaa ja minä hioin takan tauksen ja tasoittelin sitä vielä hiukan. Seuraavaksi pitäisikin valita siihen sopiva väri. Olisikos se vaikka Valamo?


Laitetaan tähä vielä vertailuksi seinäväri, jota käytetty muualla. Näyttää muuten jotenkin eriväriseltä seinässä...


Vähän oli myös pakko ennen kotiin lähtöä siivota ja lakaista timpureiden jäljiltä, kun raksa näyttää taas ihan hävityksen kauhistukselta - toisaalta se on vaan merkki siitä, että hommat etenee.