Blogi rakentamisesta, unelmista, elämästä...

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Hiljaiseloa

Blogissa on ollut hiljaiseloa viikon verran. Syynä siihen yksinkertaisesti vain se, että olen ollut sairaana. Pikku hiljaa nyt toipumassa, mutta raksailut eivät vieläkään ihan ole päällimmäisinä mielessä.

Raksallakaan ei ole kauheasti mitään tapahtunut. Alakerran kylpyhuoneen laatoitusta lähinnä. Kävipä laatoitusten kanssa pieni kömmähdyskin, sillä kun Siippa keskiviikkona meni raksalle, tuli sieltä heti viesti, että eikö suihkuseinään pitänyt tulla harmaa laatta. No piti kyllä, mutta valkoinen oli laitettu. Onneksemme laasti oli vielä kosteaa ja Siippa sai laatat ja laastit siististi irrotettua, eikä mitään vahinkoa tullut. Korkeintaan muutama valkoinen laatta meni nyt hukkaan, mutta toivotaan, että ne silti riittävät.

Torstaina olivat ilmestyneet oikeat laatat suihkuseinään. Valitsimme siis suihkujen väliin tuollaisen koristelaatan ja sen kummallekin puolelle harmaan betonisen näköisen laatan. Sama harmaa laatta tulee myös kylpyhuoneen wc-seinälle. Muutoin kylppärissä käytetään samaa suurta valkoista laattaa kuin muuallakin. Kylppärimme ei kuitenkaan ole koolla pilattu, joten jo siitä syystä valkoista laattaa saa olla ihan reilusti tuomassa tilaan avaruutta ja valoisuutta.

Halusin suihkuseinään vähän jotain tehostetta. Alun alkaen suunnittelin siihen jotain kuviolaattaa koko seinälle, mutta mieleistä ei oikein löytynyt.  Tuo EP Antique -laatta miellytti kovasti, mutta koko seinälle laitettuna olisi ollut mielestäni jotenkin liian levoton. Niinpä lopulta päädyimme laattamyyjän kanssa yhdistelmään, että koristelaatasta tehdään vain yksi tehosteraita suihkujen väliin ja muu seinä tehdään koristelaattaan väritykseltään hyvin sointuvasta harmaasta betonimaisesta laatasta. Tuo harmaa laatta on siitä jännä, että vaikka pinta on todella betonin näköinen, se on silti pinnaltaan ihan sileä eikä lainkaan karhea kuten pelkästään katsomalla voisi luulla.

PPA Glade Cinza ja EP Antique Grey

Kuvia ei nyt valitettavasti ole tähän laittaa enempää kuin tämä yksi Siipan kännykameralla nappaama. Mutta kyllä siitäkin hyvin ajatuksesta kiinni saa :)

6 kommenttia:

  1. Upean näköinen seinä ja hienosti sopivat nuo laatat yhteen. Omaa silmääni miellyttää erityisesti tuo laattojen sävy. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä minäkin olen ihan tyytyväinen lopputulokseen, vaikka tosiaan ko. seinä aiheutti kaikkein eniten harmaita hiuksia suunnitteluvaiheessa. Täytyy tosin tunnustaa, että en ole ollenkaan varma, onko kuvan värisävy lähelläkään oikeaa. Säätelin valokuvan valoisuutta ja sävyä ihan muistinvaraisesti, sillä en itse ole nähnyt tuota seinää livenä. Mutta ei tuo varmasti kovin kaukana totuudesta ole (ja valaistuskin vaikuttaa aina niin paljon noihin sävyihin). Mutta on siis kuitenkin mielestäni sellainen lämpimän harmaa eli ei siniseen vaan ennemminkin himpun ruskeaan taipuva.

      Poista
  2. Hyvältä näyttää tuo seinä. Useinhan sitä näkee tehostelaatoituksen suihkun takana, mutta kiva idea laittaakin se suihkujen väliin. Pikaista toipumista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Tuo seinä on sen verran kapea, että tehostelaatta kummankin suihkun takana olisi tehnyt jotenkin liian tukkoisen fiiliksen, enkä ehkä muutoinkaan ole itse oikein sen tyylin kannattaja ;)

      Poista
  3. Moikka

    Tulin morjestamaan sinua. Asumme samalla paikkakunnalla ja me olemme olleet ostamassa tuota samaa tai mahdollisesti sen vieressä olevaa tonttia, mutta päädytty kuitenkin odottamaan toista tilaisuutta:D Meillä on nyt tontti toiselta puolelta kylää, johon tarkoitus alkaa rakentamaan mahdollisesti kannustaloa myös. Olisi kiva kuulla kokemuksia Talopirkan kanssa yhteistyöstä. Pyydämme heiltä tarjousta omakotitalosta. Mukavaa kevättä teille. Terkuin, Terhi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa!
      Hauska yhteensattuma! Meidän onnemme siis, että ette tuota tonttia ostaneet. Meillä se kolahti heti ensimmäisellä kerralla ja sen halusimme ja onneksemme myös saimme. Yhteistyö Talopirkan kanssa on sujunut mainiosti. Laittele vaikka sähköpostia makituvanrauhala@gmail.com, niin voin kertoa tarkemmin.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.