Blogi rakentamisesta, unelmista, elämästä...

torstai 6. marraskuuta 2014

Perustusten muotit ja sähkösäätöä

Minä en ole tontilla ehtinyt käymään sitten sunnuntain, joten olen täysin Siipan tietojen varassa. Toki muutama kuvakin on todisteena. Tältä näytti tontilla eilen, kun perustusmuotit olivat valmiina ja raudoitettuna odottamassa valua.


Siihen se alkaa hahmottua.

Tänään oli vuorossa talon perustusten valu. Eilen illalla seitsemän maissa havahduttiin yhtäkkiä siihen, että perustussopparissa lukee, että saatavilla pitää olla 16 ampeerista 230 volttista sähköä (eli ihan sitä samaa, mitä normaalisti seinästä tulee), ja meillä oli tontilla vain 32 ampeerinen voimavirtapistoke. Eli ei muuta kuin hirveällä kiireellä sovitinta metsästämään. Kavereita soiteltiin ensin läpi, mutta lopulta Siippa hurautti Motonetiin hakemaan sovittimen. Ongelmaksi kuitenkin muodostui se, että naaras ei sovi naaraaseen. Eihän siinä muu auttanut kuin soitella lisää puheluita kavereille. Lopulta löytyi pelastava enkeli Miika, jolla oli antaa lainaan pieni työmaakeskus muutamaksi päiväksi. Yhdentoista aikoihin Siippa sai keskuksen tontille ja totesi, että ei tule sähköjä ei. Vaikka siis kaiken piti olla kunnossa, ja sähköyhtiöstä oli pyydetty kytkentää ihan kuten pitikin. Aamulla heti herättyämme pohdimme kiivaasti, mitä tehdään. Siippa laittoi viestiä sähkärille ja lupasi soittaa sähköyhtiöön heti, kun asiakaspalvelu aukeaa kasilta. Minä lähdin töihin ja toivoin parasta. Töihin päästyäni sain viestin Siipalta - sähköt toimivat. Oli pitänyt mittarikeskuksesta kääntää jokin nappi vielä on-asentoon. Huh, meinasi kyllä jo paniikki iskeä.

Sähköjähän tarvitaan siis perustusten lämmitykseen. Sekin oli minulle ihan uutta, että perustuksia pitää lämmittää. Ei kuulemma saa betoni jäätyä, mikä sinänsä on tietysti ihan loogista. Selvitettäväksi jäi vielä jatkoa varten, miten saadaan naaras käännettyä urokseksi vai meneekö työmaakeskus(kin) vielä hankintalistalle...

Talon perustukset oli tosiaan saatu tänään valettua ja huomenna olisi vuorossa talli. Ja kaikista päivistä juuri tänään alkoi tämän syksyn ensimmäinen lumipyry, jonka on ennustettu jatkuvan koko yön huomiseen aamupäivään asti.  Saa nähdä aiheutuuko siitä vielä jotain ongelmia. Vaikka onhan sitä kai ennenkin talvisissa olosuhteissa perustuksia tehty. Nämä ovat näitä talvirakentajan murheita :( Nyt kyllä oikeasti tarvittaisiin hiukan hyvää tuulta näiden säiden suhteen, vielä muutaman viikon ajan...

Perustuksiksi meille tuli maanvarainen valettu sokkelipalkki (älkää kysykö, mitä se tarkoittaa!). Mitään erillistä anturaa ei ilmeisestikään ole - en edes tiennyt, että perustuksia voi tehdä ilman anturaa, mutta kai se sitten on mahdollista niinkin (joku insinööri sen on laskenut). Kyllä meillä ainakin pitäisi olla varsin kantava maaperä (moreenia) talon alla - ja räjäytettiinhän sieltä kalliotakin (tai ainakin valtavia kivenjärkäleitä).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.