Blogi rakentamisesta, unelmista, elämästä...

torstai 28. elokuuta 2014

Talotoimittaja valittu

Blogin nimeä ei tarvitse muuttaa - meille tulee Kannustalo :) Talotoimittajan valinta ei ollut mikään ihan helppo päätös, vaikka kovasti Kannustaloon kallellaan olimme jo alusta saakka. Yhdeltä kilpailevalta firmalta pyysin tarjouksen jo kesällä, mutta koska mitään ei sieltä koskaan kuulunut, päätimme suosiolla unohtaa sen. Vielä ihan loppumetreillä päädyimme tilaamaan tarjouksen toiselta firmalta. Kilpailijan tarjoussisältöön kuului huomattavasti enemmän tavaraa kuin Kannustaloilla, mikä vaikeutti tarjousten vertailemista. Kilpailijan kokonaishinta olisi ehkä jäänyt jonkin verran alhaisemmaksi. Jokin kuitenkin mietitytti, emmekä toisaalta halunneet antaa hinnan olevan ainoa ratkaiseva tekijä. Useampi tuskainen ilta tuli vietettyä tarjouksia tuijotellen. Mutta mikä lopulta ratkaisi pelin? Ehkä se oli sitten se tunne. Kävimme nimittäin kylässä Mukavampi muuttovalmis raksalla ja siinä lähistöllä oli myös kaksi Kannustaloa. Ohi ajaessamme huokailimme ihastuksesta - tällä kertaa myös siippa. Ja päätös oli tehty!

Sitten olikin aika laittaa rattaat pyörimään oikeasti. Toissa päivänä käytiin pankissa, eilen kävin vastaavan työnjohtajamme juttusilla ja viilasimme vielä aikatauluja ja asemapiirrosta sun muuta. Illalla kävimme siipan kanssa läpi tilaukseen tulevat muutokset ja tänään kävimme pistämässä nimet alle hankintasopimukseen. Huhhuijaa, se on menoa nyt!

Siinä ne nyt on: hankintasopimus, tilauserittely ja kuvat.
Talopakettitoimitus on viikolla 47 eli marraskuun puolivälissä. Kipakka alku on tiedossa, joten ei kyllä tarvitse paljon miettiä, mitä vapaa-ajallaan tekisi :) Kunnasta olen tilaillut tonttikarttoja sun muita rakennuslupahakemuksen liitteeksi tarvittavaa. Ja olen yrittänyt täyttää niitä rakennuslupahakemuksen liitteeksi tulevia kaavakkeita, joiden täyttämiseen ei tunnu välillä oma tutkinto riittävän :( Miten rakennuslupaa hakiessa muka voisi olla jo tiedossa esimerkiksi luvan numero? Sain tosin ihan hyvän vinkin vastaavalta - täytä ne kohdat, mitkä tiedät ja unohda muut, kaikkia kohtia ei tarvitse täyttää. En tosin ymmärrä yhtään, miksi kaavakkeissa on kohtia, joita ei oletetakaan täytettävän.

Seuraavaksi kotitehtäväksi saimme miettiä autotallia. Olisiko se sitten yhden auton talli ja katos vaiko kahden auton talli? Vastaava antoi kaksi mapillista kuvia erilaisista talliratkaisuista - jos niistä löytyisi joku mieluinen meillekin :) Tontilla pitää myös käydä mittailemassa, pitääkö siellä olevat isot puut kaataa, vai voiko ne jättää pystyyn.

2 kommenttia:

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.