Blogi rakentamisesta, unelmista, elämästä...

torstai 10. heinäkuuta 2014

Sitä sun tätä

Tänään käytiin taas pitkästä aikaa tontilla ihmettelemässä. Kaikki oli ennallaan ;) Horsmaa ja pajua riittää. Tällä kertaa otin pari kuvaa, vaikka eipä noista oikein hullua hurskaammaksi tule. Hiukan hirvittää, miten kalliiksi pohjatöiden tekeminen tässä tulee, kun on tuota korkeuseroa, ja miten talon ja tallin saa siihen järkevästi istumaan ja liittymän tehtyä ja... Mutta näillä mennään.

Siinä se meidän tönkäre on tieltä suurin piirtein lounaaseen päin kuvattuna.

Tämä kuva tontin itärajalta pohjoisen suuntaan.

Eilen tehtiin kuntotarkastusta meidän nykyisessä kodissa, ja kaikki oli erinomaisessa kunnossa. Kuukauden päästä olisi sitten muutto. Vaikuttaa siltä, että saadaan vielä kattokin pään päälle, vaikka kiire aikataulu tässä onkin. Ylimääräisistä tavaroista yritetään päästä samalla eroon, minkä muilta kiireiltä tässä kerkeää.

Saatiin myös korjaillut luonnoskuvat talosta, ja niiden pohjalta talotehdas laskee tarjouksen. Pitänee tosin joltain kilpailevaltakin firmalta tarjous vielä pyytää. Tällaiselta näyttävät suunnitelmat ja hyvin pitkälle noiden mukaan varmasti mennään, jos kaikki menee niin kuin Strömsössä. Pieniä viilauksia korkeintaan tulee enää. Pohjapiirros tosin tulee mitä todennäköisimmin kuitenkin kokonaan peilikuvana (riippuen talon ja tallin lopullisesta asemoinnista tontille).

Alakerta
Yläkerta


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.